Suomen Glaukoomaseura ry - Finlands Glaukomförening rf

Seuran perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtajamme Eva Forsman menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen tammikuussa 2015. Eva oli monella tavalla Glaukoomaseuran sydän. Hänen iloinen ja sosiaalinen olemuksensa väritti lähes kahden kymmenen vuoden ajan seuramme toimintaa. Eva halusi tukea erityisesti nuoria uraansa aloittavia glaukoomalääkäreitä. Evan muistoa kunnioittaakseen Suomen Glaukoomaseuran hallitus perusti Eva Forsman-stipendin, joka jaetaan vuosittain nuorten silmälääkärien tai siksi erikoistuvien kansainvälisen koulutuksen kustannusten kattamiseksi. Ensimmäinen apuraha jaettiin keväällä 2016.

Apurahalla voi kustantaa osallistumista kansainväliseen glaukooma-aiheiseen kokoukseen, klinikkavierailuun tai muuhun koulutukselliseen tarkoitukseen. Stipendiä voivat hakea kaikki Glaukoomaseuran jäsenet.

Stipendiä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella joka kuitenkin sisältää perustelut hakemukselle ja kustannusarvion. Hakemukseen liitetään myös curriculum vitae. Haettava summa voi olla enintään 1 500 €. Myönnetty apuraha maksetaan saajalle koulutuksen jälkeen matkalaskun perusteella johon sisällytetään alkuperäiskuitit. Apurahan saajalta edellytetään, että hän pitää lyhyen esitelmän saamistaan opeista Glaukoomaseuran koulutuspäivillä. 

Eva Forsman Stipendin saajat

2016 Ville Penttilä, Tampere

2017 Marta Juan Martinez, Helsinki

2018 Fabian Gielen, Tampere

2019 Maria Asmala, Helsinki

2020 Pekko Hujanen, Tampere

 

 

Vuoden 2024 Eva Forsman Stipendin hakuaika päättyy 29.2.2024.

Hakemukset lähetetään sähköpostitse Suomen Glaukoomaseuran hallituksen sihteerille osoitteeseen eeva.ojanen@hus.fi

 

© 2024 Suomen Glaukoomaseura